Vald. Birn

Vald. Birn haluaa vähentää ympäristöjalanjälkeä hyödyntämällä tietoa tuotannosta

Vald. Birn on yksi Pohjois-Euroopan suurimpia valimoita. Se kehittää toimintaansa ympäristöystävällisemmäksi keräämällä tietoa tuotantokoneistaan. Näin se voi pienentää energiankulutustaan ja ympäristöjalanjälkeään.

  • Työntekijät

    650
  • Toimiala

    Valmistava teollisuus

Haaste Vald. Birn on käynnistänyt hankkeen, jossa kerätään tietoa yrityksen energiankulutuksesta ja prosesseista.
Teknologia Microsoft Azure, IOT
Tulokset Tavoitteena on saada tietoa, jonka avulla voidaan tehdä päätöksiä energiankulutuksen vähentämiseksi ja ympäristöjalanjäljen pienentämiseksi.

Vald. Birn kuluttaa paljon energiaa. Tanskan Holstebrossa toimiva yritys käyttää tuotannossaan yhtä paljon energiaa kuin suurehko tanskalainen kaupunki. Tämä ei sinänsä ole yllätys, sillä Vald. Birn on valimo, jossa sulatetaan metalliromua ja käytetään sitä uudelleen uusien tuotteiden valmistamiseen. Sulatus edellyttää korkeita lämpötiloja, ja raudan sulattaminen ja pitäminen kuumana jatkokäsittelyyn saakka vie paljon energiaa.

Valimon lisäksi Vald. Birnillä on myös oma konepaja, jossa käsitellään ja viimeistellään valukappaleet. Konepajassa on suuri määrä huipputeknologiaa hyödyntäviä laitteita sekä joustavia, suuren volyymin tuotantosoluja, joissa on CNC-työstökoneita ja robotteja.

Casestudy Vald. Birn

Tiedon kerääminen energiankulutuksesta

Vald. Birn on käynnistänyt yhdessä Fellowmindin, Inuatekin ja Etelä-Tanskan yliopiston kanssa hankkeen sulatusuunien, koneiden ja muiden tuotannossa käytettävien laitteiden teho- ja prosessitietojen keräämiseksi. Hankkeen tavoitteena on kerätä tietoa, jonka avulla voitaisiin tehdä päätöksiä energiankulutuksen pienentämiseksi ja ympäristöjalanjäljen vähentämiseksi.

”Olemme olleet mukana kiertotaloudessa jo pitkään, ja olemme myös merkittävä työnantaja Holstebron alueella. Haluamme hyödyntää uutta teknologiaa ja kehittää toimintaamme suuntaan, joka entisestään parantaa yrityksemme kilpailukykyä sekä imagoamme kestävään kehitykseen panostava yrityksenä,” kertoo Lars Jørgensen, Vald. Birnin teknologiajohtaja.

Haluamme hyödyntää uutta teknologiaa ja kehittää toimintaamme suuntaan, joka entisestään parantaa yrityksemme kilpailukykyä.

Lars Jørgensen Teknologiajohtaja, Vald. Birn

Merkittäviä ympäristösäästöjä

”Olemme tähän saakka optimoineet yksittäisiä prosesseja toiminnassamme. Nyt voimme kehittyneen teknologian ansiosta tarkastella liiketoimintaamme kokonaisvaltaisemmin ja analysoida kaikkia prosessejamme reaaliaikaisesti,” kertoo Lars Jørgensen.

”Meillä on ammattitaitoisia työntekijöitä, ja sopivien digitaalisten työkalujen avulla he voivat auttaa optimoimaan tuotantoamme kokonaisuudessaan niin, että energiankulutuksemme vähenee ja ympäristöjalanjälkemme pienenee. Jo pienikin muutos prosesseissa voi johtaa huomattaviin taloudellisiin ja ympäristösäästöihin. Odotamme hankkeelta paljon, ja olemme iloisia saadessamme mukaan Fellowmindin, Inuatekin ja Etelä-Tanskan yliopiston kaltaisia osaavia kumppaneita.”

Digitaalinen, kestävä muutos

Fellowmindin Jakob Tønners mukaan on tullut aika tehdä konkreettisempia toimia kestävämmän tulevaisuuden hyväksi. ”Tässä teknologian ja datan hyödyntäminen on avainasemassa. Visionamme on, että digitaalinen muutos ja kestävään kehitykseen tähtäävä muutos kulkisivat käsi kädessä entistä vahvemmin. Nyt alkanut hanke Vald. Birnin kanssa on tästä erittäin hyvä esimerkki, sillä siinä hyödynnetään sekä pilviteknologiaa että yksittäisten työntekijöiden käyttöön rakennettuja digitaalisia työkaluja.

Visionamme on, että digitaalinen muutos ja kestävään kehitykseen tähtäävä muutos kulkisivat käsi kädessä entistä vahvemmin.

Jakob Tønners Johtaja, Fellowmind

Hankkeen toinen teknlogiakumppani Fellowmindin lisäksi on tanskalainen Inuatek. ”Yrityksillä on nykyään mahdollisuus saada parempi yleiskuva niiden tuotantoprosesseista ja energiankulutuksesta kuin koskaan ennen tähän mennessä,” kertoo Inuatekin toimitusjohtaja Henrik Dam.

”Meillä on nyt käytettävissämme hyvin kehittyneitä menetelmiä tuotantokoneiden ja -parametrien tuottamien tietojen keräämiseen. Vald. Birnin tapauksessa tavoitteenamme on käyttää tähän monia eri tietolähteitä jaetulla alustalla. Tämä lisää mahdollisuuksia luoda lisää arvoa tuotannossa niin taloudellisesti kuin ympäristönkin hyväksi. Tämä tavoite on linjassa myös Inuatekin oman filosofian kanssa: Me herätämme tiedon henkiin”.

Nyt aloitettua hanketta tukee osaltaan myös EU:n aluekehitysrahasto yhteistyössä Etelä-Tanskan yliopiston kanssa.

Digitaalisia innovaatioita tulevaisuuden kestävään liiketoimintaan

Onko yrityksesi valmiina vihreään siirtymään? Tekniikalla ja uusilla innovaatioilla ratkaisemme tulevaisuudessa monia ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä kestävän kehityksen haasteita.

Ota yhteyttä:

Louise Ol-Ers
Global Sustainability Lead - Fellowmind Company
louise.ol-ers@fellowmind.se