Testauksen hallinta
Testaus on tärkeä osa muutoksen toteuttamista erityisesti IT-hankkeissa. Sovellusten ja järjestelmien kattava testaaminen ennen käyttöönottoa parantaa selkeästi valmiin ratkaisun onnistumisen edellytyksiä.
Monipuolista testauksen hallintaa
Onnistunut testaus vaatii suunnitelmallisuutta ja koordinointia, jotta kaikki tarpeellinen saadaan todennettua toimituksen vaatimassa aikataulussa. Hoidamme nämä tehtävät puolestasi ammattitaidolla!
Etenkin suurissa hankkeissa testaus on usein hyvinkin merkittävä kokonaisuus ja sen hallinta voi vaatia erityisosaamista. Olemme mielellämme apunasi, ja voimme toimia osana tiimiäsi esimerkiksi näissä tehtävissä:
- Testauksen suunnittelu ja määrittely
- Testausmenetelmien valinta
- Testaustyökalujen hyödyntäminen
- Testauksen koordinointi ja raportointi
Sinua voisi kiinnostaa myös
AsiakastarinatTestauksen hallinta monissa eri rooleissa
Ymmärrämme hyvin, että hallittava kokonaisuus voi vaihdella kulloisenkin tilanteen mukaan. Voit tarvita ylimääräisiä käsiä vastaamaan testauksesta kokonaisuudessaan tai kenties vain siihen, että koordinoimme jonkin pienemmän osa-alueen testausta. Autamme mielellämme molemmissa! Roolimme tiimissäsi voi olla esimerkiksi jokin näistä:
- Testauspäällikkö
- Test Manager
- Test Lead
- Test Design Lead
Testaus on usein moniulotteinen kokonaisuus ja siihen osallistuu useita henkilöitä. Kokeneiden asiantuntijoidemme johdolla testaus onnistuu varmuudella luotettavasti ja ammattimaisesti.